6/25/2012

// so many places, so little time (and money)

Olen noudattanut supersäästäväistä linjaa koko tämän kevään. Rahapoliittisista syistä johtuen olen jättänyt vaatehankinnat kokonaan välistä, lukuunottamatta paria harvaa piipahdusta kirpputoreille. Mieltä riivaa ihan hirveän kova matkakuume, kassa vaan kumisee tyhjyyttään:D Tosin juurihan me oltiin keväällä Italiassa ja Pietarissa, mutta matkakuume on silti vakavaa laatua. Jos saisin valita nyt heti niin näihin paikkoihin haluaisin niin kovasti matkustaa. Ehkä eniten kuitenkin Marseilleen.

Marseille


Marseille on Ranskan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen ja se sijaitsee Ranskan etelärannikolla. Kaupunki on perustettu jo 600 eaa eli on myös yksi Ranskan vanhimmista kaupungeista. Olen halunnut päästä tänne nyt muutaman vuoden ajan, siitä lähtien kun näin elokuvan 22. Bullets, jota tähdittää ihana ihana Jean Reno. Tämä on sinänsä hieman hassua, koska kyseessä on mafiaelokuva, eikä oikeastaan tarjonne paikasta sitä parasta kuvausta, mutta silti, siitä se lähti!


München


Münchenin kautta ollaan lennetty monet kerrat matkalla muualle ja siitä on jäänyt jonkinlainen halu päästä kaupunkiin. Pitäköön muut Berliininsä, tänne mä haluisin matkustaa! Münchenin kulttuurielämä 1900-luvun alkupuolella tuli vastaan myös muutamaan otteeseen tämän kevään aikana ja museoitakin tuolla olisi - paljon! Lisäksi kaupunki vaikuttaa jotenkin tosi symppikseltä, jo lentokenttä vakuuttaa:D


Siena


Siena on jäänyt vähän hassusti väliin, vaikka ollaan vähän kierrelty lähistölläkin. Sinne haluaisin kuitenkin mennä vielä. Itseasiassa haluaisin kierrellä Italiaa muutenkin enemmän, jos vaikka ottaisi lähtökohdaksi Sienan ja sieltä sitten jatkaisi jonnekin junalla..

Mites muut? Onko jotain erityiskiinnostavia matkakohteita, jotka kolahtaa kympillä? Mä haluaisin myös päästä Tokioon, mutta sinne on jo sen verran kallista matkustaa että ensin vois käydä tässä vähän lähempänä:)

Kuvat löydetty Googlen kuvahaulla

6/20/2012

// nam



Tein kääretortun (ihan tavallinen, no biggie), mutta tulipa hyvä ja raikas täyte, kun survoin desin mintunlehtiä ja säilykepersikoita sekaisin, levitin pohjalle ja laitoin lisäksi vielä mansikoita. Päälle kermavaahtoa ja mintunlehtiä. So pretty!

Kääretorttupojan tein tällä ohjeella:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 dl mintunlehtiä
n. puolipurkkia säilykepersikoita (tuoreet varmasti olis vielä parempia)
n. 250 g mansikoita

Koristeeksi mintunlehtiä

Vaahdota muna ja sokeri valkoiseksi kiinteäksi vaahdoksi, lisää jauhoseos vähitellen ja leivitä leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia uunin keskitasolla. Tulee aika paksu ja kuohkea pohja.

6/17/2012

// raparperivinkki


Raparperi, tuo ihana kesäherkku, joka kasvaa kuin rikkaruoho ja jolle siksi on niin vaikeaa keksiä hyödyntämistä. Mutta tässä nyt yksi vinkki, laitoin juuri Nooruskan blogiin vinkkiä tästä ja suosittelen lämpimästi. Kuvat viime vuodelta.

Kyseessä on siis "tuoremehu" siinä mielessä ettei säilyvyys ole samanlainen kuin keitetyn mehun, mutta muutamia viikkoja säilyy hyvinkin. Rapaperperi voi olla tuoretta tai pakkasesta, samoin mansikat ja minttu. Sitruuna kannattaa olla sitruunasta puristettua, koska se on maultaan lempämpää kuin sitruunamehu pullosta.

Raikas raparperimehu

n. litra raparperia pilkottuna pieneksi
n. 1/2 kg sokeria
2 dl mansikoita
4 litraa vettä
1-2 sitruunan puristettu mehu (ei pullosta, se on liian kitkerää)
n. 1 dl mintunlehtiä

Ota iso vati tai kattila, laita pohjalle sokeri, pilkotut raparperit ja mansikat ja minttu (minttua voi pilkkoa veitsellä että maut tulee paremmin esiin). Keitä 4 litraa vettä ja kaada vatiin. Anna hautua, sekoittele ja muussaa (itse käytän perunasurvinta). Kun mehu on vähän jäähtynyt, lisää sitruunamehu ja sekoita. Siivilöi ja pullota.

Mehu on aika mietoa, laitan suurinpiirtein 2/3 mehua ja loput vettä. Ihanan raikaan kesäjuoman saa kun laittaa kannuun mehua, vissyä, pari viipaletta sitruunaa ja vähän minttua ja jääpaloja. Sitten vaan enjoy!

6/09/2012

// iPhonen kanssa

Italialaista futurismia EMMAssa
Ystävä & Michael Bublé
Parvelelasin heijastuksia..
Iltalenkillä Uutelassa toukokuussa
Senaatintorilla kirkon portaat
Skumpat työkaverin kanssa (toimistoaikana tottakai!)
Vapun eväät Hakaniemen hallista
Luennolta töihin @ 7B
Äitienpäivälounas @ American Diner, Tampere
Illaksi kotiin, valkovuokot aurinkoisella kotipolulla iltayhdeksältä
My family <3
Iltalenkillä kesäkuussa

Uusvanha Iphone on ollut luottettava kumppani elämän pyörteissä, tässä tällöin napsaistuja kuvia sieltä täältä matkan varrelta. Näistä näkee että on sitä jotain kivaakin ehtinyt tehdä vaikka koko kevät onkin ollut pelkkää sumua..