"Auringonlaskun aikaan kaikki kaupungit näyttävät ihmeen ihanilta, mutta jotkut näyttävät ihanammilta kuin muut. Reliefit muuttuvat sulokkaammiksi, pylväät pyöreämmiksi, kapiteelit kiehkuraisemmiksi, karniisit tomerammiksi, torninhuiput tuimemmiksi, syvennykset syvemmiksi, opetuslapset poimukkaammiksi, enkelit leijuviksi. Kaduilla tulee pimeä, mutta päivä viipyy yhä Fondamentalla, ja nestemäisessä jättiläispeilissä, jossa moottoriveneet, vaporettot, gondolit, jollat ja proomut 'kuin kenkärajat sikin sokin' tallovat innokkaasti barokin ja gotiikan julkisivuja, säästämättä edes sinun omaasi tai ohilipuvan pilven kuvajaista. 'Kuvaa tämä', kuiskii talvivalo, kun sen matka katkeaa sairaalan tiiliseinään tai kun se pikän kaikkeusvaelluksensa päätteeksi tulee perille San Zaccarian frontonin paratiisiin. Ja sen aistii, miten uupunut valo on, kun se levähtää Zaccarian marmorisimpukoissa vielä tunnin verran sillä välin kun maa kääntää toisen poskensa kohti valonlähdettä."
"Minne sitten aiommekin suunnata kulkumme lähtiessämme täällä liikkumaan, eksyminen on väistämätöntä näissä pitkien kujien ja solien kiemuroissa, jotka viekoittelevat katsomaan mihin ne vievät, seuraamaan niitä aina pakenevaan loppuun saakka, joka tavallisesti on vesi, niin ettei niitä voi edes kutsua umpikujiksi."
Joseph Brodsky, Veden peili (p.s. lukekaa tämä kirja, suosittelen TODELLA!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti